Juuri kun elämä alkoi taas tuntuu enemmän ku mukavalta (Ja kyllä, ihan yksinään, ilman mitään miehiä... :P), niin kuulee asian, mikä saa taas mielen musertumaan. Kyllähän mä jo yks päivä mietinkin, et koska taas rysähtää, ku oikeesti elämä on niin mahtavan tuntusta taas pitkästä aikaa. Ja tänään se tuli. Kesken työpäivän...

"Sari, ootsä kuullu et A on kuollut...?" Siinä vaiheessa tuntu että koko maailma pysähty hetkeks ja sen jälkeen päässä vilisi 10000 kysymystä. Mutta ainoo, mikä suusta ekana pääsi pihalle, oli: "Täh?"

Kyseinen henkilö on vaikuttanut mun elämässä loppujen lopuks aika helvetin paljon. Koko elämäni hänet kummiskin tunsin. Viime vuosina tosin hyvin vähän tavattiin, mutta vuosia sitten, melkein päivittäin.

Koko ajan kelaan mielessäni sitä viime kertaa kun tavattiin... Siitä on n. kuukausi aikaa. Ja voi kun muistaisin tapaamisen paremmin.

No... Elämää tää vaan on. Toiset tulee toiset menee, mitään sille ei voi. Aivan tuhottomasti on hyviä muistoja kyseisestä ihmisestä ja kukaan niitä ei multa voi viedä. Onneks.

Lepää rauhassa A. Muistoissani tulet säilymään ikuisesti. Ja päässäni kaikuu sanat, jotka kuulin joka kerta tavatessamme...:

"Tsau, mitä plikka?"