Mä kattelin äsken sinkkuelämää leffan ja jäin miettiin rakkautta.

Sitä ihanaa fiilistä suhteen alussa, kun näkee toisen, tai kun toinen soittaa, lähettää viestiä tai suutelee. Niitä perhosia vatsan pohjalla. Voiko ihanampaa tunnetta olla? Mutta mihin se tunne suhteen edetessä katoo? Vaikka toista rakastaa koko ajan enemmän ja enemmän.

Voiko sen tunteen säilyttää? Mä en viä koskaan oo siinä onnistunu.

Mä toivon et joskus viä tuun sen tunteen saamaan. Vaikkakin se aika epätodelliselta tällä hetkellä tuntuukin. Mä nautin yksinolosta, enkä ihan helposti välttämättä sitä haluais menettää. Mutta silti mä tiedän eten halua loppuelämääni yksinkään viettää.

Mä harvoin nykyään itken missään lässyn lässyn leffassa, mutta pakko myöntää et kyyneleet kostutti silmät leffan lopussa. Kun kaikki oli Mr Bigin ja Carrien häiden jälkeen syömässä yhdessä.

Jos mä joskus vielä rakastun, mä pidän kyllä kynsin ja hampain kiinni siitä että säilytän välit ystäviini samanlaisina kun ne on nyt. (Varsinkin siihen yhteen tärkeimpän! <3)

Nyt on pakko jättää tää kirjotus tämmöseks tyngäks. On hankalaa kirjottaa kun syliin änkee koko ajan ihana, karvainen, nelijalkanen mies. Mun elämäni mies. :)