Kun on satuttanut itsensä liian monta kertaa, ei enää uskalla. Koska pelkää että taas sattuu. Vaikka kuinka tekis mieli antaa mennä, niin joku järjen ääni sanoo et ei. EI koska sua sattuu taas kummiskin ja lujaa... Ja se taas pistää ihmisen pään ihan sekasin. Kun miettii tunnista toiseen, päivästä toiseen et miks mä en uskalla, vaikka ehkä haluisinkin.

Elämässä on otettava riskejä, ja otankin (Joskus ehkä liikaakin...) mutta tunne elämän kanssa oon ottanu jo elämässäni ihan tarpeeks riskejä, ja niistä ei oo seurannu koskaan mitään hyvää. Ei koskaan!

Se hajottaa ihmistä että joutuu pidätteleen itteensä. Vaikka kuinka haluis antaa vaan mennä ja kattoo mitä tapahtuu, vai tapahtuuko yhtään mitään, niin mä en yksinkertasesti tiä uskallanko enää koskaan!

Kun miettii menneisyyttä tulee todella hyväksikäytetty olo... Ja se olo on aika paska! Mutta ketään muuta siitä en voi syyttää kun itteeni. Joskus ihminen on vaan niin helvetin tyhmä! Ei voi mitn!

Mutta tällä hetkellä mä en uskalla.. Salaa on pakko mielessä toivoo, et ehkä mä viä joskus uskallan.